keskiviikon ohjelmat
Ajatuksissa olisi nimetä kuukauden joka ke oma teema. Esin. käsi/ askartelutyö. Pelit. Muistin virkistys. Oisko Nestoritkin yhtenä keskiviikkona. Meillähän on kaksi huonetta, joten voidaan jakaantuakin.
Keskiviikkoisin mahdollista biljardinpeluuta alasalissa, voi myös jotain muutakin, esim korttipelit. Mielikuvitus rajana. Alasali samaan aikaan kuin yläsalikin 13-15
Ke. klo 13 tekemisen meininkiä, askartelua, käsityöt, pelit, aivojumppa, hävikkiruoka. Aina on jotain sinullekin. Biljardia.
Jo päätettyä, Käpyaskartelua jatketaan päivä avoin, yhteislaulua
15.10 klo 13 Touhutaan, mutta mitä. Samaan aikaan hallitus kokoustaa alasalissa.
22.10 Yritetään netistä tekemistä
29.10 Tuu kahtoon mitä tehään?
5.11 Joulukorttien tekoa yksinäisille lahjoitetuna jaettavaksi. Ohjaa Anna-Liisa Hakala
12.11 Eräs meidän Penoista tekee ja maistattaa linssikeittoa. Niin monelle kuin 10 l riittää.
19.11 Kävyt saa väriä ja muuttuu taideteoksiksi. Tuu tekee omasi.
26.11 Tämän jälkeen jäädään keskiviikosta lomalle.